:/

On pelottavaa löytää itsensä miettimästä sitä minkä kappaleen haluaisi hautajaisiinsa. Tyttönä luulisi unelmoivansa omista häistään, eikä niinkään hautajaisista. Haluaisin vain päästä jo pois täältä. En oikeastaan enää huomaa mitään mitä ympärillä tapahtuu, olen vain. Unohdan asioita enstistä enemmän. Äiti pyysi minua tyhjentämään astianpesukoneen, ja siitä meni 5 minuuttia, ja hups en enää muistanut koko asiaa.

Tähän kappaleeseen päädyin minkä haluan hautajaisissani soivan: 
Funeral

Nyt on riennettävä jumppaan, jos saisi edes jotain irti itsestään tänään.

Hurt

Elämä ei aina mee ihan niinku toivois, tai no aika harvoin menee... Joku tyttöjen ongelma varmaan on se että elättelee toivoa siitä että asiat meniski viel hyvin, mutta kuitenkin tietää että niin ei tule käymään.
Suurimpana ongelmana on varmaan miehet.

En oo nykyään enää oikein osannut itkeä, mutta tänään kyyneleitä tulikin sit varmaan puolen vuoden ajalta. Kaikki johtui vain tuosta kirotusta Facebookista.
Aamulla heräsin auringon paisteeseen ja päivä alkoi melko hyvin, sitten kävin facebookissa ja luin että mies josta olen ollut kiinnostunut jo pidemmän aikaa, ja kenen luona Tampereellakin kävin, olikin alkanut seurustelemaan. Kappas vain.
Tampereelta tulon jälkeen kyseinen mies sanoi että josko oltais vain kavereita ja ooteltas että saan tän koulun täällä loppuun käytyä ja muuttasin jonnekki vähän lähemmäs, ni sit voitas katella uudestaan jotai muutaki. Kaikki sen takia että meillä nyt sattu olemaan jonkun verran välimatkaa. Noo, jooo, totta kai toivoin että niin olis.. Mutta niinkun alussa jo sanoin ni eihän se tietenkään niin mene ja sen tietää itsekkin. Joten tässä nyt ollaan, silmät turvonneina itkemisestä, käsi haavoilla veitsestä ja talon katollaki tuli käytyy...